|
Lyhyesti
![]()
![]() |
|
|||||||||||
Arkkitehdiksi voi Suomessa opiskella teknillisten korkeakoulujen arkkitehtiosastoilla: Espoon Otaniemessä, Tampereella ja Oulussa. Arkkitehtejä tarvitaan kaupunkien, asuinalueiden ja muiden yhdyskuntien suunnittelussa, alan tutkimus- ja opetustyössä sekä monipuolisissa hallintotehtävissä. Viime aikoina arkkitehtejä ovat työllistäneet myös erilaiset tuotesuunnittelutehtävät.
Valmennuskeskuksen arkkitehtivalmennuskurssien tehokkuus perustuu kokeeseen valmentavista keskeisistä tekniikoista, monipuolisista tehtävistä sekä ammattitaitoisten opettajien käytännön kokemuksesta.

Opinnoissa perehdytään taiteellisiin, teknisiin sekä teknillistieteellisiin taitoihin ja oppiaineisiin. Ensimmäiset kaksi vuotta opiskellaan yhteisiä oppiaineita, jonka jälkeen valitaan oma erikoistumisalue. Opiskelussa korostuu käytännönläheiset suunnitteluharjoitukset, innovatiivisuus ja osaaminen. Oppiainetarjonta sekä opiskelun painotukset vaihtelevat hieman eri korkeakouluissa.
Vuosittain arkkitehtuurin koulutusohjelmaan valitaan uusia opiskelijoita hieman yli sata ja maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmaan Otaniemeen 15. Kaikki kolme arkkitehtiosastoa kuuluvat yhteisvalinnan piiriin eli samalla kokeella voi hakea jokaiselle paikkakunnalle.
Valintakoe on kolmivaiheinen. Haku alkaa maaliskuun alussa, jolloin ennakkotehtävät ilmestyvät. Ennakkotehtävien perusteella parhaat pyrkijät pääsevät toiseen vaiheeseen, joka on matematiikka. Matematiikasta jatkoon päässeet osallistuvat kesäkuun alussa pidettäviin piirustus- ja suunnittelukokeisiin. Lopullinen koepistemäärä muodostuu matematiikan kokeen sekä piirustus- ja suunnittelukokeen yhteispistemäärästä. Maisema-arkkitehtuurin puolelle opiskelijavalintaan vaikuttaa lisäksi luonnontieteen koe. Opiskelupaikan saavat parhaiten menestyneet pyrkijät.

Valmennuskeskuksen arkkitehtivalmennuskurssit parantavat onnistumismahdollisuuksiasi kokeen kaikissa vaiheissa. Arkkitehdeistä koostuva asiantunteva ja kokenut opettajatiimimme on luonut pyrkimisesi tueksi kurssit ja materiaalit, joiden avulla voit harjoitella kokonaisvaltaisesti pääsykokeen eri osa-alueita.
Ennakkotehtäväkurssilla keskityt harjoittelemaan taitoja ja tekniikoita, joita vaaditaan ensimmäisen vaiheen tehtävien suorittamiseen. Matematiikan kurssilla parannat laskurutiiniasi ja keskityt pääsykokeen kaltaisiin tehtäviin. Piirustuskurssilla teet pääsykoetasoisia harjoitustehtäviä, joista kaikista saat opettajan antaman henkilökohtaisen palautteen. Piirustuksen etäkurssilla voit kehittää valmiuksiasi pitkäjänteisesti koko talven ja kevään ajan. Kurssin avulla harjoittelet ennakkotehtävävaihetta sekä piirustuksen ja suunnittelun kurssia varten. Saat töistäsi opettajilta henkilökohtaisen palautteen.
Valmennuskeskuksen kursseille ilmoittautuminen on helppoa - klikkaa seuraavaa linkkiä: Ilmoittaudu kurssille.
Valmennuskeskuksen tarjoamat kurssivaihtoehdot kaupungeittain löydät klikkaamalla kurssin kotisivulta tiettyä kaupunkia. Mikäli et pääse osallistumaan lähiopetuskursseille, voit tilata myös mm. pelkän itseopiskelupaketin.
Lisää informaatiota Valmennuskeskuksen arkkitehtikursseista saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin Valmennuskeskus ottaa sinuun suoraan yhteyttä haluamallasi tavalla. Voit myös lukea lisää klikkaamalla kurssin kotisivulle johtavaa linkkiä.

Valmennuskeskus on Suomen suurin, kokenein ja luotetuin valmennuskurssijärjestäjä - joka vuosi noin 2000 pyrkijää saa haluamansa opiskelupaikan Valmennuskeskuksen kurssien avulla. Valmennuskeskus järjestää valmennuskursseja sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun pyrkijöille. Valmennuskeskus tarjoaa tiedot valmennuskursseista, valintakokeista, pyrkimisestä sekä eri alojen opiskelusta ja työelämästä. Valmennuskeskus on toiminut jo vuodesta 1975 lähtien. Vuonna 2007 valmennus- kurssijärjestäjiä koskevassa IRO Research Oy:n tutkimuksessa Valmennuskeskusta arvioitiin:
"Paras opetuksen taso, opettajat, kokemus ja hinta-laatu -suhde. Kokenein, luotettavin ja monipuolisin kurssinjärjestäjä".
Pääsykokeissa menestyminen vaatii perusasioiden vankkaa hallitsemista ja nykyään myös enemmissä määrin opitun soveltamistaitoa. Onnistuminen kokeissa edellyttää sitoutumista ja ahkeraa lukemista. Valmennuskeskuksen valmennuskurssit suunnitellaan siten, että valmentautumismenetelmät vastaavat kokeiden muuttuvia vaatimuksia. Jokaisella kurssisuunnitelmaa noudattavalla opiskelijalla on erinomaiset mahdollisuudet saavuttaa haluamansa opiskelupaikka.

Valmennuskeskus järjestää kursseja
Lisää informaatiota saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin Valmennuskeskus ottaa sinuun suoraan yhteyttä haluamallasi tavalla. Voit myös lukea lisää klikkaamalla Valmennuskeskuksen kotisivulle johtavaa logoa!
Valmennuskeskuksen kursseille ilmoittautuminen on helppoa - klikkaa seuraavaa linkkiä: Ilmoittaudu kurssille.
Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Arkkitehtiosastot, täytä seuraavat tiedot:
Valmennuskeskus on Suomen suurin valmennuskursseja järjestävä yritys ja toiminut menestyksekkäästi jo 34 vuotta. Joka vuosi noin 2000 pyrkijää saa haluamansa opiskelupaikan Valmennuskeskuksen kurssien avulla. Kurssit suunnitellaan huolellisesti vastaamaan kokeiden muuttuvia vaatimuksia.