Pörssin valmennuskurssi

pörssin valmennuskurssiPörssin valmennuskurssi

Kauppatieteitä Jyväskylän yliopistoon!

Jyväskylä on nuorekas opiskelijakaupunki, jonka monialaisesta yliopistosta myös moni kauppatieteiden opiskelua suunnitellut on löytänyt paikkansa hyvän ilmapiirin ja monipuolisen opetustarjonnan vuoksi.

Osallistumalla Pörssi ry:n valmennuskurssille 3.-9.5.2012 olet yhden askeleen lähempänä tavoitettasi opiskelupaikasta Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Vuoden 2012 kurssin ilmoittautumisaika alkaa 28.11.2012!

Valmennuskurssin motivoivassa ilmapiirissä innokkaiden opettajien johdolla vaikeatkin asiat selkeytyvät ja saat monenmoisia vinkkejä kirjallisiin kokeisiin. Yrityksen taloustieteen valmentavan kurssin aikana käydään kaikki yrityksen taloustieteiden pääaineryhmän kolme pääsykoekirjaa aihepiireineen laaja-alaisesti sekä tehokkaasti läpi. Kansantaloustieteen valmentavalla kurssilla saadaan vinkkejä itsenäiseen opiskeluun sekä pääsykokeissa toimimiseen.

Harjoitustehtävien avulla päästään soveltamaan kurssin aikana opittuja asioita. Itseopiskelupaketti, harjoituskokeet ja mahdollisuus saada vastauksia kysymyksiisi opettajilta ja valmennuskurssin henkilökunnalta jo ennen kurssia ja sen jälkeen helpottavat itsenäistä valmistautumista. Tasokkaan itseopiskelupaketin voit tilata myös erikseen itseopiskelua varten.

Lisää tietoa Pörssin valmennuskursseista saat täyttämällä yhteydenottopyynnön!


plusNäytä kaikki oppilaitoksen Pörssin valmennuskurssi

Koulutukset - Pörssin valmennuskurssi

Valmennuskurssit
Kauppatiede / Liiketalous Paikkakunta
Kauppatieteiden valmennuskurssi Jyväskylä

Kuvaus kaupungista ja asumisesta: Jyväskylä

Yhteydenottopyyntö

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Pörssin valmennuskurssi, täytä seuraavat tiedot:

* =  Pakollinen kenttä
Errors
*
*
*
*
*
*
» Ehdot
This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:

Pörssin valmennuskurssi yhteystiedot

Pörssin valmennuskurssi

PL 35
40014 Jyväskylä

Puh: 014 260 2978
www.porssiry.fi

Ota yhteyttä oppilaitokseen Pörssin valmennuskurssi

Foorumi aiheesta Pörssin valmennuskurssi

Täällä voit esittää kysymyksiä aiheesta Pörssin valmennuskurssi ja heidän koulutuksistaan.

Kysy ensimmäisenä!

» Uusi kysymys
  Takaisin     Lähde

 
Tilaa informaatiota

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Pörssin valmennuskurssi, täytä seuraavat tiedot:

This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:
» Ehdot
Kysy Studentum.fi:ltä!
  
Rekisteröimällä sähköpostiosoitteesi tulet jatkossa saamaan kuukausittaisen uutiskirjeemme.
Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät

Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät
Arvostelut
Kirjoita arvostelu